Ykköspalvelut

Ykköset on vauhdikkaasti ja rehdisti työnvälitysalaa inhimillisempään suuntaan uudistava henkilöstöyritys. Kuuntelemme tosissaan työntekijöitä ja asiakkaita ja autamme ihmisiä myös muissa kuin työasioissa.

Pilttuussa on kaikille innokkaille työhirmuille tilaa ja joukkue kasvaakin tällä hetkellä vauhdilla. Tulet toimistolle sitten asiakkaana tai työntekijänä, niin laitetaan musat soimaan, juodaan kaffet ja hoidetaan työasiat kuntoon mukavasti sohvalla.

Ykkösten joukkue kasvaa Pohojalaasella periksiantamattomuurella ja positiivisuurella. Meillä päin ei titteleellä rehevastella vaan kaikki ollahan yhtä perhettä. Jokaanen teköö kaikkensa sen etehen, että jokaasella suomalaasella on töitä ja kinkkua leivän päällä.

Meidän joukkue lähtöö valloottamahan Suomia Helsingistä mutta Tampere ja Turku tuloo seuraavaksi, että päästähän äkkiä niiren kautta Etelä-Pohojanmaalle.

Tuu käymähän toimistolla niin voirahan yhyres kääntää pohojanmaan murre sellaaseksi jotta sen ymmärtää vaikka stadilaanenki.

Palvelut

Henkilöstövuokraus

Ykkösten joukkueesta löytyy suomalaisista huippukirvesmiehistä kaikki variaatot aina apumiehiin ja siivoojiin saakka. Voimme auttaa myös teollisuuden ja kuljetusalan henkilöstötarpeiden täyttämisessä. Meidän Mika, Tuomas ja Lauri pitää huolen joukkueen sopimuksista, sairausloma-asioista ja luvista. Ville ja Perttu huolehtii joukkueen varusteista ja koordinoi kentälliset työmaille. Kalle on taas meidän joukkueen palkanmaksu- ja kirjanpitovelho ja pitää samalla huolen lainvelvoittamista maksuista Tilaajavastuuta varten.

Rekrytointipalvelu

Ykkösiltä hoituu myös osaajien/ toimihenkilöiden rekrytointi suoraan yritykseesi työpaikkailmoituksien suunnittelusta, julkaisusta aina haastatteluihin asti. Avainhenkilöillä on yhteensä yli 30v tausta henkilöstöalalta ja verkostot kasvaneet vuosien varrella koko Suomen kattaviksi.

Etsitkö työvoimaa?

Etsitkö työpaikkaa?



Toimisto

Malminrinne 1 B, 00180 Helsinki

toimisto@ykkospalvelut.fi

040 848 3887

LASKUTUSTIEDOT

Henkilöstöpalvelu Ykköset Oy
Y-tunnus: 2955246-6
Verkkolaskuosoite: 003729552466
Välittäjä: Maventa
Operaattoritunnus: 003721291126

YHTEISTYÖSSÄ

Yhteyshenkilöt

Mika Tikkala
Toimitusjohtaja
040 848 3887
mika@ykkospalvelut.fi

Ville Kainola
Myyjä / Henkilöstörekrytointi
050 544 6644
toimisto@ykkospalvelut.fi

Tiitus Jyrinki
Työnjohto
044 237 5158
toimisto@ykkospalvelut.fi

Tuomas Järvinen
Projektipäällikkö
044 987 0784
toimisto@ykkospalvelut.fi